Linkit

perjantai 29. lokakuuta 2010

Möykytys.

Tämmöstä settiä lähdin lämmittämään.






Näissä merkeissä meni mukavasti pari tuntia, hiiliä ja teräspurua vuorotellen lisää.







Tuota tutkimaan ja etsimään löytyykö sieltä jotain mistä teräksi olisi.







Pesut ja puhallukset paljastivat kaksiosaisen jöötin, vasemmalla oleva kiinnostaa enemmän, oikealla selvästi valua käyttöä vain visuualisessa mielessä. Paino 2,8kiloa






Kipinäkoe antaa hyvän viitteen minkä kanssa ollaan tekemisissä.






Tiivistys tapahtuu vanhan ruattalaisen avustuksella.






Lopputulos möykytyksestä n. kilon kanki, mutta vielä on töitä ja monta kuumaa edessä.







Otetaan materiaali esiin, hiotaan puhtaaksi ja kiiltäväksi ja vähä happo ni saa selkeemmän kuvan metskujen sielusta, tästä alkoi varsinainen teräaihion työstö kun tuon tuosta kaulii ja polttaa kelvollisiksi.




Viisi kertaa käännetty näyttää tältä.
Tuosta palasta olen jo saanut mukavaa palautetta joka antaa potkua seuraaviin projekteihin, kiitos vielä niistä. (ruuvipenkki olis jo irroitettu;))




Taukojumppaa näille yyberproggiksille;) on perushommat, perusaineet, saa itse päättää miten teet,
 ei tarvi olla koko aikaa varpaillaan, että mitä seuraavaksi vaan omaantahtiin ja tyyliin.
 Tässä pääsee jokaisen luovuus ja mielikuvitus oikeuksiinsa taitojen nimissä.

Taaskin yksi "yöpaja" valot sammui pajasta 4:13 jaa aamuksi töihin!!! Tulokset:
Naurettavintahan oli kun nuita korkinavaajia nii ei oo pulloakaan olutta, niin eikä jaffaakaan.
No nurkistahan löytyi hylsy(jä) ja korkkikin tähän pulloon,
 (Karjala/Olvi) kombinaatio ajoi mittakalun asemaa mainiosti.
Ja leipäveitsen tekele sekä kynttilänjalka. (leipäveitsi tuossa alhaalla:))

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Emännänveitsi?


Ystäväni VV kyseli "mikä meno, onko paja ilta?" Noup ei sovi kun on muuta, mut menkää sinne
 ja rupesin neuvoon tälle et kuinka sen ahjon saa syttymään, vaik on sen tehnyt koulussa kymmeniä kertoja.
Tosta neuvomisesta tulikin hieman kommenttia;)


Tällainen poikia siellä odotti, syttyyköhän?

Tämä kuva nyt on jokin vanha pasuttelukuva mut sopii tähän jotenkin.


BTW
Tuo poikkivikainen Wootz terä sai uudet muodot,
 pieni pintahionta vielä ja jännittävä karkaisu, kai senyt sen vielä kestää.

Niin itse aiheeseen, poijat kun siellä pajalla touhusivat  ol löytynt pätkä 12mm hopeateräs kankea
siitä VV oli takont jotain, ei mulle oikeen auennut kun sitä sit pajalla kattelin, ei vaikka puhelimessakin koitettiin selvittää. No kun sitten sunnuntaina oli tua masuuni muurattu ja pien lämmitys jo käynnis,
Ahjo tulille.
VV selvitti siinä kun ahjoa odoteltiin, mikä tuo tekele on .
Siitä itsekkin innostuin ja suoristelin äkeenpiikkiä, semmoista 15mm neliö kankea, karkaisukoe,
 olihan eka kerta kun kyseistä värkkiä työstin, juuh mäiskin siitä puukonterän.

No prkl toinen siinä vielä työstää, joten äkeen piikki kuumaksi ja touhuumaan. 
Monasti pitänyt tuollainenkin takoa ja nyt sellainen on sitten tehty.




Tuo ylempi on VV:n ja luonnollisesti alempi on minun.
Metkasti karkenee tuo äkeenpiikki, todella syvään, karkaisukokeessa lämmöt kärkeen ja vesikarkaisu,
kärki lasihauras ja jopa vielä  50mm kiivennyt kankea ylös, napsahti kling! poikki,
 oli tuosta kohtaa korkeintaan punoittava kun veteen työnsin?.
 Tuon terän karkaisu sujui ihan jees, 50/50 leikkuuneste/vesi osakasto,
 päästökin tapahtui pencil torchilla.
Sarvet ja messingit vuoltu, koivua veistelty tunninverran ja paperi menee vielä siivuiksi

Oli kyllä mystisen näköinen tuo  VV:n tekele vaiheessa josa oli tuo kahvan alaosa venytetty, levitetty ja hieman kourulla???

maanantai 18. lokakuuta 2010

Morge!

Seuraavana vuorossa tällainen masuunijutska, Catalonian forge esikuvana. 
Tiiliä, savea, hiiliä, rautaa ja kauhia puhallus.
Pohjaksi sepelikasanperse(naapurin) ja siihen 5mm teräslevyt



Hiekkaa pohjalle, siihen alkaa paapelintorni nousta



Puhallusputki, ei pitäisi olla kertakäyttöinen?




Syvyys efekti, pohjalla näkyvä putki alkulämmityksen ilmanpuhallukseen, ylempi(isompi) varsinainen puhallus.




Esilandonta ok, melko suorassa hormi seisoo.


Sinisavea jostain 3 metrin syvyydestä, sopivasti tuossa on tuo viemärityömaa
Savilillua: sinisavea, hiekkaa ja jotain tulenkestävää valumassaa.




Masuunin sisäpinta läästittynä, kuinkahan tuosta kuonaa pohjalle kerääntyy?





7 kerrosta tulee läästittynä ja lisää voi latoa tarpeen mukaan.





Ensisavut, kuivuminen nopeutuu mukavasti kun antaa lisälämpöä.
Alkuun heiniä ja sinolia ja lopuksi ämpärillinen hiiliä.





Rauhallisen hehkutuksen tuloksena hormi kuiva,
 pinta lämpö 6 tunnin jälkeen oli vielä reipas 100C ulkona -1C.
Vapaasti hengittävä näin aluksi, metrin lisähormilla hehkui hiilet oiken rauhassa.



Tässä puuhiilen kaveri, menossa tuonne masuuniin, ensipuhallus tarkoitus suorittaa ehkä keskiviikkona.
Alkuun puhtaasti rakenneteräspurulla jatkossa myös pajahilsettä ja kokeita RST purulla, magneettiakin on tullut raahattua, ruosteisia kiviä kerätty nurkat täyten. 

torstai 14. lokakuuta 2010

Lisää Wootzia

Willit kokeilut Wootzin parissa jatkuvat, kierto X1, kestää, takohommissa pari poikkivikaa, okei nyt voi ottaa ja "unohtaa" tuonne happoon vähän pidemmäksi aikaa.

Hyvinkin innoissani tuosta pitkästä haposta, teräsharjaa päälle. Aikas kivalta näyttää, joo joo poikkivikaa on.
  Uudet linjat piirretty, kaipa siitä näpsäkän dp terän saa,.

Jänskää metskua tuo Wootzi, pirun tarkkana saa takoessa olla ja uusia juttuja ilmenee koko ajan, ja olen päässyt hoitelemaan vain yhden ajon  metskua. Tuossakin kuvassa näkuu nuo"kuviot" ruotihan on hitsattu ja sauman  vieressä on kuvio ottanut uuden muodon??.. Ei jaksa uni tulee, jatketaan!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Wootzia

Juu nuita wootziteriä tuli hiottua.

Tuokin jo alkaa miellyttää silmää, pientä manipulointia olen suorittanut, alkaa syyt "elämään".

Seuraavaksi kahvan suunnittelu, laittaakko kahvan ulkomaisista palikoista

vaiko panisko näistä kotimaisista pölleistä



Tällaisen tuosta  wootzista olen värkänyt  jo aikaisemmin

Pirullisen kovaa taottavaa tämä wootz teräs on ja tarkkana saa olla lämpöjen kanssa.
Kiitokset NH:lle kokemuksitani wootzin parissa, saamastani kangesta on ollut mielekästä muokata teriä.
Tällaisesta kakusta on vielä pitkä matka valmiiseen terään.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Noni.

Niin nyt on tällainen blogi sit avattu, tarvetta ilmeni kun halua kertoilla touhuista tuolla pajalla ja muidenkin harrastusten parista.
 Nuo pajahommat kun nyt on tällä hetkellä parasta pajauttelua, haluan siitä myös kertoa.
Tossa noit äijii tullu kyläileen.

Mut on tuoal pajas jottain tullu tehtyykin, niinko saatu aikaseksi (on ton joku mulle joskus sanonu,, useesti;) ).

Tommone vasara.

Niinko hommat alko tosnoi vuosi sitte, aloin puukkoi väsäileen, ja nyt on tos naapurinakan verstaas paja.
Siel nyt saa vääntää kaiken moista takotuotetta ja puukkoo. Teräaseet onkin ykkösenä listalla, joita putkahteleekin aina silloin tällöin.
Tosa on nyt noita  viime joulumarkkinoille valmistuneita nikkarointeja, osto terät ja  tupitkin tuli ostettua.

Takohommista viimeisin tuotos Japanialais veitsi "tanto"